Oikeus sukupuolivalitukseen ja ehkäisyyn tuntuu meistä itsestäänselvyydeltä. Kehitysmaiden kokemukset osoittavat, että seksuaali- ja lisääntymisterveystyö on yksi nopeimpia ja halvimpia tapoja edesauttaa kehitystä.
Mutta aina, kun Euroopan parlamentti käsittelee tasa-arvoa tai kehitysyhteistyötä, arvokonservatiivit ehdottavat pyyhittäväksi yli kohtaa seksuaali- ja lisääntymisterveysoikeuksista. Onneksi he ovat tähän asti olleet häviöllä. Usein tätä uskomatonta ajattelua tukee yli 200 meppiä.
Uusien jäsenmaiden liittyminen Euroopan unioniin vahvisti arvokonservatiivien rintamaa. EPP-ryhmä nosti
Euroopan parlamentin tasa-arvovaliokunnan puheenjohtajaksi slovakialaisen Anna Zaborskan, joka painottaa lasten kotihoidon ensisijaisuutta ja on sanonut, että homoseksuaalit eivät sovi opettajiksi.
Huhtikuun alussa parlamentti otti kantaa uuteen syrjintäkieltodirektiiviin. Nykyisin EU kieltää syrjinnän muun muassa sukupuolen, sukupuolisen suuntautumisen tai uskonnon perusteella vain
työelämässä. Uusi direktiivi ulottaisi syrjintäkiellon muuallekin. Tämän puolesta äänesti 364 meppiä, 227 vastaan ja 60 tyhjää. Vastustajat kuuluivat pääosin oikeistolaiseen EPP-ryhmään ja
EU-vastaisiin pikkuryhmiin.
Arvokonservatiivien äärilaitaa edustaa Puolalaisten perheiden liitto. Sen listalta valittu Maciej Giertych sanoo kirjassaan, että syntyvyyden säännöstelyllä miehet riistävät naisiltaan naisellisuuden ja naiset miehiltä miehuuden. Puolalaisten perheiden liitto on mukana Libertas-ryhmässä, jonka perustaja Declan Ganley rahoitti ei-puolen kampanjaa Irlannin kansanäänestyksessä Lissabonin sopimuksesta. Jos EU-vastaiset ryhmät menestyvät europarlamenttivaaleissa, se hyvin todennäköisesti vahvistaa arvokonservatiivien rivejä.
Satu Hassi