Pekka on Kaisan pikkuveli. Pekka on koulutukseltaan kirvesmies ja työskentelee eräässä arvostetussa rakennusyrityksessä. Pekalla on kaksi lasta, 4-vuotias Pauliina ja puolivuotias Henri. Taloustaantuman vuoksi Pekan työpaikalla työt ovat vähentyneet, minkä vuoksi Pekka on tällä hetkellä lomautettu työstään. Pekka kuitenkin koki lomautuksen toisaalta arvokkaana mahdollisuutena jäädä hoitamaan Henriä kotiin. Pekan vaimo Helena on ammatiltaan sairaanhoitaja. Ennen Pekan lomautusta Helena hoiti nuorinta lasta kotona ja Pekka kävi töissä. Tähän ratkaisuun päädyttiin, koska Helenan tulot olivat Pekan tuloja pienemmät.

Pekka on koko ikänsä ollut hyvin urheilullinen, hän on harrastanut nuorempana aktiivisesti jalkapalloa ja yleisurheilua. Pekka on saanut myös vaimonsa innostumaan urheilusta. Monet sunnuntaipäivät vierähtävätkin koko perheen voimin seuraten urheilua niin televisiosta kuin katsomostakin käsin.
Lue lisää:
Taantuman sukupuolivaikutukset
Äitiys-, isyys- ja vanhempainvapaat