Kuinka monta kertaa olenkaan kuullut, miten vammaispalveluihin kuluu rahaa? Olen kuullut ihmettelyjä niiden tarpeellisuudesta ja joskus jopa vammaisten itsemääräämisoikeudesta ja sananvallasta.
Vammaispalvelut eivät ole luksusta, vaan ne mahdollistavat tavallisen arkielämän töineen, opintoineen, perheineen ja muine rientoineen. Kyse ei ole kadehdittavasta edusta, vaan oikeudesta osallistua omaan elämäänsä omalla tyylillään.
Kuljetuspalvelut antavat mahdollisuuden tulla ja mennä omien aikataulujensa ja tarpeidensa mukaan. Erilaiset matkojenyhdistelyhankkeet eivät anna tasavertaisia liikkumismahdollisuuksia. Ihmisarvoon ei kuulu se, että tietokone päättää, milloin ja minne haluan mennä. Vammaisena kuntalaisena en ole logistinen ongelma vaan hengittävä ja täysipainoista elämää elävä ihminen.
Henkilökohtainen avustaja toimii silminä, käsinä tai jalkoina tarpeen mukaan. Ilman avustajaa opiskelu, työssäkäynti ja yleensä arjen pyörittäminen ei olisi mahdollista. Minulle avustaja on lainasilmä, joka tekee asiat, jotka tekisin itse, jos näkisin. Avustaja ei tee mitään puolestani, vaan minä päätän, mitä hän tekee ja mihin tarvitsen apua.
Vammmaispalvelujen kuntoon laittaminen on arvo- ja valintakysymys. Haluammmeko siirtää vammaiset kuntalaiset marginaaliin vai pitää heitä tasavertaisina kuntalaisina? Kaikki vammaispalveluja tarvitsevat eivät kykene pitämään ääntä puolestaan. Meidän on kuultava myös heitä, jotka puhuvat hiljaa.
Sari Kokko, SDP, Helsinki
kasv.tiet. maisteri, koulutussihteeri