tasa-arvovaalit.fi

Nuorisotoimi

Kuntien järjestämä nuorisotyö voi olla todella tärkeää monelle nuorelle ja perheelle. Nuorisotalo saattaa olla ainoa julkinen paikka, jossa nuoret voivat oleskella ilman ostamisen pakkoa. Moni nuori taas saa tukea ohjaavasta nuorisotyöstä.

Nuorisotyössä tärkeää on pohtia, millaisia tytön tai pojan rooleja nuorille tarjotaan ja millaiseen toimintaan heitä rohkaistaan ja kannustetaan. Nuorisotyön tulisi olla sukupuolisensitiivistä. Sen pitäisi purkaa sukupuoliin ja seksuaalisuuteen liitettyjä stereotypioita ja normeja sekä mahdollistaa vapaus ilmaista ja toteuttaa itseään ilman perinteisien roolimallien kahleita. Nuoria tulee myös kasvattaa kohtelemaan toisiaan tasa-arvoisesti. Sukupuolisensitiivinen nuorisotyö edellyttää, että nuorisotyöntekijät ovat saaneet tähän tarkoitettua erityistä koulutusta.

Nuorten toiminnassa keskeinen merkitys on myös tiloilla. On mietittävä, onko tyttöjen ja poikien yhtä helppo tulla kunnan nuorisotiloihin. Nuorisotiloissa on oltava mahdollisuus monipuoliseen omaehtoiseen harrastamiseen. Jos jokin toiminta on leimallisesti tarkoitettu vain tytöille tai pojille, on syytä miettiä uusinnetaanko näin stereotyyppisiä käsityksiä sukupuolten ”luonnollisista” eroavaisuuksista.

Nuorisotyötä tehdään myös erilaisissa seuroissa ja yhdistyksissä. Näille myönnettävien kunnan avustusten jakoperiaatteiden on oltava tasa-arvoiset ja läpinäkyvät. On kiinnitettävä huomiota siihen, ettei jotain toiminnan alaa pidetä muita tärkeämpänä. Jos tällaisia yhdistysten välisiä hierarkioita on olemassa, on pohdittava juontuvatko ne mahdollisesti sukupuoleen perustuvasta syrjinnästä.

Nuorisotoimessa keskeistä on myös ennalta ehkäisevä nuorisotyö. On olennaista, että ennalta ehkäisevään nuorisotyöhön ohjataan riittävästi resursseja. Tyttöjen ja poikien pahoinvointi voi ilmetä eri tavoin. Tilastojen valossa tytöt kärsivät esimerkiksi enemmän masennuksesta ja syömishäiriöistä. Poikien oireilu suuntautuu usein ulospäin väkivaltana tai häiriökäyttäytymisenä.  Koulutoimella, perusterveydenhuollolla, sosiaalitoimella ja nuorisotyöllä pitää olla riittävästi resursseja vastata näihin ongelmiin. On erityisen tärkeää, että yhteydenpito koulujen, terveydenhuollon, sosiaalitoimen ja nuorisotoimen välillä toimii, jotta nuorten ongelmat havaitaan mahdollisimman ajoissa ja niitä voidaan hoitaa kokonaisvaltaisesti.

Jos kunnissa on nuorten osallistamisen välineitä, kuten nuorisovaltuustoja, tulee niiden valinnoissa ja tiedottamisessa huomioida sukupuolten tasa-arvo.

Kun pohdit tasa-arvon toteutumista nuorisotoimen kohdalla, pidä mielessä esimerkiksi nämä kysymykset:

  • Millaisia sukupuolirooleja nuorisotyössä on tarjolla?
  • Kasvatetaanko nuoria kohtelemaan eri sukupuolen ja seksuaalisuuden edustajia tasa-arvoisesti?
  • Onko tyttöjen ja poikien yhtä helppo tulla nuorisotiloihin?
  • Jaetaanko nuorisotoimen avustukset tasa-arvoisesti?
  • Kiinnitetäänkö nuorisotyössä huomiota sekä tyttöjen että poikien ongelmiin?
  • Onko nuorisotyöllä riittävästi resursseja?
  • Toimiiko yhteydenpito nuorisotoimen, opetustoimen, sosiaalitoimen ja terveystoimen välillä?
  • Tuetaanko nuorisotoimessa monenlaisia harrastuksia?
  • Onko nuorisotiloissa tasa-arvoinen ilmapiiri ja avoin henki, jonne uusienkin ihmisten on helppo tulla?