tasa-arvovaalit.fi

Kulttuuri ja vapaa-aika

Meillä kullakin on omat tapamme viettää vapaa-aikaa. Kunnan kulttuuritoimella on kuitenkin keskeinen rooli vapaa-ajanpalvelujen tarjoajana – ja tasa-arvon edistäjänä.

Tasa-arvo vapaa-ajan palveluissa tarkoittaa sitä, että yhtäläisiä harrastusmahdollisuuksia tarjotaan kaikille siten, että eri-ikäisten naisten ja miesten tarpeet pyritään huomioimaan mahdollisimman hyvin palveluja suunniteltaessa ja toteuttaessa. Kulttuuripalvelujen kohdalla on tärkeää kartoittaa nykyinen käyttäjätilanne. Kun tiedetään, mitkä ryhmät palveluja käyttävät, voidaan tarvittaessa kohdentaa palveluja jollekin erityisryhmälle. Koko vapaa-ajan toimea tulee tutkia myös kokonaisvaltaisesti.1

Yksi kuntien keskeisimpiä kulttuurikeskuksia ovat kirjastot. Kirjastot ovat paitsi paikkoja lainata kirjoja, myös etsiä tietoa, lukea lehtiä, tavata ihmisiä, tutustua näyttelyihin ja niin edelleen. Mitä monipuolisempi kirjaston toimiala on, sitä useampia ihmisiä se houkuttelee. Kirjaston käytettävyyden kannalta olennaista on aineistomäärärahan suuruus. Jos kunta resurssoi riittävästi kirjaston aineistoon, tukee se tasa-arvoa. Onhan kirjasto palvelu, jota kuka tahansa voi käyttää esimerkiksi sukupuolesta, iästä tai etnisestä taustasta riippumatta. Tasa-arvon kannalta on tärkeää, että kirjastoihin hankitaan monipuolisesti erilaista aineistoa. Kirjastojen tulee haastaa sukupuolia koskevat stereotypiat materiaalivalikoimissaan ja mainonnassaan2. Myös kirjastojen työntekijöitä tulee kouluttaa tasa-arvosta.

Jos kunnassa on kansalais- tai työväenopistoja, tulee niiden kurssitarjonnan olla monipuolista ja sekä naisia että miehiä houkuttelevaa. Esimerkiksi opistojen liikuntakursseja tulee suunnata erikseen myös miehille. Kursseilla pitää lisäksi olla avoin ilmapiiri, jotta sekä naiset että miehet uskaltavat osallistua tyypillisesti tiettyyn sukupuoleen yhdistetylle kurssille.

Kunnan museoiden tulee murtaa sukupuolistereotypiat näyttelyjä kootessaan ja niitä markkinoidessaan. Sama pätee myös kunnalliseen teatteri- tai konserttitarjontaan. Jos kunta tilaa kulttuuripalveluja ulkopuoliselta taholta, tulee samojen tasa-arvovaatimusten koskea myös tätä tuottajatahoa. Kulttuurin tasa-arvoon kuuluu myös, että kunta tarjoaa taiteilijoille riittävästi työtiloja taidesuunnasta tai taiteilijan sukupuolesta riippumatta.

Kunta voi tukea asukkaidensa omaehtoista kulttuuria. Kulttuuriavustusten jaon tulee olla tasapuolista. Jakoperusteiden tulee olla selkeät ja eri kulttuurin muotoihin tulee suhtautua samanarvoisesti. Kunta voi asettaa yhdeksi avustuskriteeriksi tasa-arvon toteuttamisen. Samalla kunta voi kannustaa yhdistyksiä edistämään sellaista kulttuuritoimintaa, joka haastaa käyttäjien sukupuolistereotypioita.3 Kunta voi vastata asukkaidensa kulttuurinnälkään esimerkiksi tukemalla kansanopistoja ja harrastelijateattereita. Tasa-arvoisessa kunnassa kulttuuria on tarjolla eri-ikäisille miehille ja naisille.

Kun pohdit tasa-arvon toteutumista kulttuurin ja vapaa-ajan kohdalla, pidä mielessä esimerkiksi nämä kysymykset:

  • Ovatko kuntamme kirjaston aineistomäärärahat riittävät?
  • Hankitaanko kirjastoomme sekä naisia että miehiä kiinnostavaa aineistoa?
  • Ovatko kuntamme kulttuurilaitokset esteettömiä?
  • Tarjoaako kuntamme kulttuuria myös vähävaraisille?
  • Miten kuntamme tukee asukkaiden omaehtoista kulttuuria?
  • Pyrkivätkö museot ja teatterit murtamaan sukupuolistereotypioita mm. mainostuksessa?
  • Onko kansalais- tai työväenopistojen kurssitarjonta monipuolista?
  • Onko kulttuuriavustusten yhtenä kriteerinä tasa-arvo?
  • Jaetaanko kulttuuriavustuksia samoilla ehdoilla miehille ja naisille?
  • Onko kunnassamme lähikirjastoa?
  • Huomioiko kuntamme kulttuurin ja vapaa-ajan tarjonta pienet lapset ja lapsiperheet?

Viitteet:
1 Tasa-arvoa vapaa-aikapalveluihin, 2007
2 Eurooppalainen peruskirja naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta paikallishallinnossa
3 Tasa-arvoa vapaa-aikapalveluihin, 2007