tasa-arvovaalit.fi

Kolumnit

Tällä sivulla julkaistaan eduskuntavaaleihin saakka uusi viikoittain vaihtuva tasa-arvoaiheinen kolumni.

Neljä suurta

Päivitetty 21.04.2011

Suomi sai 17.4.2011 eduskunnan, jossa koko maa on kääntynyt ihan uuteen asentoon. Kolmen suuren sijaan eduskunnassa on nyt neljä suurta puoluetta: kokoomus sai vaaleissa 44 paikkaa, SDP 42, perussuomalaiset 39 ja keskusta 35 paikkaa. Naisedustajia valittiin tähänastinen ennätysmäärä: 85.

Eniten ennen vaaleja kohkattiin perussuomalaisten gallupsuosiosta, joka vaaleissa sitten konkretisoituikin jopa ennakoitua suurempana menestyksenä. Perussuomalaisten tasa-arvopolitiikasta emme vielä paljoa tiedä, mutta se ainakin on hyvä, että viime vaalikaudella puolue oli mukana kannattamassa perhevapaiden uudistamista 6+6+6-mallin mukaisesti. Toivon, että tässä asiassa persut jatkavat valitsemallaan linjalla.

Anne MoilanenOlisin suonut, että perhevapaiden ohella myös muista tärkeistä tasa-arvoasioista olisi keskusteltu julkisuudessa kunnolla jo ennen vaaleja. Olisin halunnut kuulla ehdokkaiden kantoja liittyen esim. prostituutioon ja ihmiskauppaan.

Itse kannatan seksin oston täydellistä kriminalisointia. Prostituutiossa on kyse seksuaalisesta riistosta ja rakenteellisesta sorrosta, joka kohdistuu nimenomaan naisiin. Kuitenkin vain harvat poliitikot, edes feministisesti ajattelevat, kannattavat seksin oston kriminalisointia. Minun on tätä vaikea ymmärtää – etenkin kun aiheesta on olemassa hyvin tietoakin, esim. vastaavan lain toimivuudesta Ruotsissa.

Feministien parissa yksi hartaimmin odotettuja uudistuksia on ollut sukupuolineutraali avioliitto. Saa nähdä, onko se neljän suuren eduskunnassa realismia vai utopiaa.

Anne Moilanen
Päätoimittaja, Tulva

Bookmark and Share

  • -
  • a
  • +