Tasa-arvoinen kohtelu ja tasa-arvoiset mahdollisuudet ovat jokaisen ihmisen perusoikeuksia. Sukupuolten välisen tasa-arvon perusteet on kirjattu tasa-arvolakiin vuonna 1986. Valtioneuvoston ensimmäinen selonteko naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta valmistui viime syksynä. Siinä hallitus linjaa tulevaisuuden tasa-arvopolitiikkaa vuoteen 2020. Selonteon taustaselvityksessä arvioidaan tasa-arvon edistymistä maassamme. Merkittävästä edistymisestä huolimatta paljon parannettavaa naisten asemassa on yhä yhteiskunnassamme.
Aktiivista tasa-arvotyötä on jatkettava edelleen koskien esimerkiksi naisten ja miesten samanpalkkaisuutta, naisten osallistumista päätöksentekoon, työn ja perheen yhteensovittamista, vanhempainvapaita sekä syrjinnän, väkivallan ja häirinnän torjumista. Tasa-arvoasiasian neuvottelukunta (TANE) haluaa eduskuntavaaleissa nostaa esiin tasa-arvon monet ulottuvuudet omien tasa-arvoaiheisten vaalikampanjateemojensa kautta.
Tällä sivulla esitellään TANEn tasa-arvoteemat vaalityötä varten. Tutustumalla tasa-arvoteemoihin voit lisätä omaa tasa-arvotietoisuuttasi! TANE julkaisee vaaliteemansa yksi kerrallaan viikosta 7 alkaen. Lue myös teemaan liittyvä vaalikirje!
Poliittinen päätöksenteko
Maahanmuuttajat ja sukupuolinäkökulma
Samapalkkaisuus
Sukupuolinäkökulman valtavirtaistaminen
Vanhempainvapaat
Sukupuoli ja väkivalta
Ihmiskauppa ja prostituutio
Ympäristö ja sukupuoli
Köyhyys ja syrjäytyminen
Lapset, nuoret ja tasa-arvo
Miehet ja tasa-arvopolitiikka