tasa-arvovaalit.fi

Naisten sukupuolielinten silpominen

Suomi tarvitsee kansallisen toimintasuunnitelman naisten sukupuolielinten silpomisen eli ympärileikkauksen ehkäisemiseksi ja vastustamiseksi.

Huolimatta siitä, että Suomen lainsäädännössä naisten ympärileikkaukset on yksiselitteisesti kiellettyjä, on maahanmuuttajataustaisten tyttöjen ja naisten sukuelinten silpominen eli ympärileikkaus vakava ongelma myös Suomessa. Naisten sukuelinten silpominen on ihmisoikeusrikkomus, jonka vastustamiseksi ja ennalta ehkäisemiseksi jokaisen EU:n jäsenvaltion on toimittava.

Naisten ja tyttöjen sukuelinten silpominen on kulttuurinen perinne erityisesti Afrikassa, mutta on levinnyt myös Arabian niemimaalle ja joihinkin Aasian maihin. Suomessa on arviolta 3500-5000 tyttöä ja naista, joiden omassa kulttuurissa tämä on vahva perinne. Uhka kohdistuu etenkin niihin tyttöihin, jotka eivät ole ympärileikattuja vielä Suomeen tullessaan ja jotka syntyvät Suomessa. Tyttöjä lähetetään kotimaihinsa ja viedään ulkomaille tätä toimenpidettä varten

Naisten sukupuolielinten silpominen on vaikea kulttuurinen, yhteiskunnallinen sekä yksilön terveyteen liittyvä ongelma. Erityisen ongelmallisen asiasta tekee kokonaisvaltainen tiedon puute. Toimenpidettä harjoittavat eivät ole riittävän tietoisia naisten ympärileikkauksen vakavista, jopa kuolemaan tuottavista terveydellisistä seurauksista. Toisaalta ongelman parissa työskenteleville ammattiryhmille koko asia saattaa olla täysin vieras.

Euroopan parlamentti tuomitsee jyrkästi naisten ja tyttöjen kaikkinaisen sukupuolielinten silpomisen ja pitää sitä vakavana rikoksena. Parlamentti vaatii kaikkia EU:n jäsenvaltioita laatimaan kokonaisvaltaisen toimintasuunnitelman naisten sukupuolielinten silpomisen ehkäisemiseksi ja kieltämiseksi EU:ssa. Pelkkä kansallinen lainsäädäntömme ei riitä. Ongelman moniulotteisuuden vuoksi Suomessa täytyy laatia kansallinen toimintasuunnitelma, jossa määritellään työvälineiden lisäksi myös koulutukseen ja tiedotukseen tarvittavat resurssit.

Lue lisää

Bookmark and Share